Pariisi ja Pohjois-Ranska

Sisällysluettelo

Lyhyesti

Tarkistamme Eiffelin ja etanan, Napoleonin ja Kaarle Suuren. Matkan tarkka ajankohta: 22.12.2017-1.1.2018.

Artikkelihistoria

  • 2022-01-02 Tarkistettu teksti ja lisätty kuvia.
  • 2018-01-18 Teksti julkaistu.
  • 2017-12-15 Teksti aloitettu.

Johdanto

Vaikka olen käynyt Ranskassa jo kolme kertaa (viite) (viite) (viite), niin jälleen on aika patonkimaan, sillä katsomatta on: kaupungeista keisarein: Pariisi.

Majoitukset varaamme hotellista Montmartren mäeltä (viite) sekä aidosta pariisilaisesta kodista Notre-Damen vierestä. Ajoneuvon vuokraamme neljäksi päiväksi.

Varusteet (2017-12-21)

Tausta

Pariisilla on ollut suuri vaikutus sekä maailman että erityisesti Euroopan historiaan. Kaupunkia ovat hallinneet niin natsit, roomalaiset kuin viikingitkin (viite).

Rooman valtakunnan aikana nykyisen Ranskan alue on nimeltään Gallia (viite). Aikakauden tärkeimmät hahmot ovat Asterix ja Obelix. Seuraava merkittävä vaihe on Frankkien valtakunta (486-843) (viite), joka huipentuu Kaarle Suureen, frankkien kuninkaaseen (viite). Paavi, joka tuohon aikaan on ainoastaan Rooman piispa, näkee mahdollisuutensa kasvattaa reaalivaltaa Länsi-Euroopassa ja kruunaa Kaarle Suuren Rooman keisariksi vuonna 800. Tässä historian käännekohdassa sekä nyky-Saksa että nyky-Ranska katsovat valtioidensa tulleen perustetuiksi.

Kaarle Suuren kruunaus ja paavi (800) (viite) (2017-12-29)

Kaarle Suuri ja Valtakunnanomena (viite) © Public Domain / Kuvaa on muokattu.

Kaarlen jälkeen alkaa pitkä ja sekava Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan aika (viite), joka päättyy vasta tuhat vuotta myöhemmin Ranskan vallankumoukseen (1789) (viite). Sitä ennen kerkeää remuta vielä Ludvig XIV (1638-1715), kavereiden kesken ihan vaan Aurinkokuningas (viite).

Aurinkokuningas (2017-12-28)

Valistusfilosofit Voltaire (1694-1778) ja Rousseau (1712-1778) kyseenalaistivat kuninkaiden harjoittaman pakkovallan.

Voltaire (2017-12-29)

Rousseau (2017-12-29)

Ranskan vallankumouksen sekavien vaiheiden jälkeen valtaan nousee Napoleon Bonaparte (viite), joka valloittaa puoli Eurooppaa (viite) ja nimittää itsensä ranskalaisten keisariksi (1804) (viite).

Napoleonin kruunaus ja paavi (1804) (viite) (2017-12-29) © Public Domain

Paavi todistaa Napoleonin kruunausta ja siirtää läsnäolollaan keisarivallan symbolisesti Ranskalle. Keisarius on siirtynyt nyt siis Rooman valtakunnasta ensin Kaarle Suuren kautta frankeille ja myöhemmin Pyhälle saksalais-roomalaiselle keisarikunnalle, jonka perimyslinja on itse asiassa edelleen olemassa (viite). Muitakin arvioita keisariuden siirtymisestä on esitetty, kuten että se on Troijan ja Traakian kautta Norjassa (viite).

Napoleon ja Valtakunnanomena © Public Domain / Kuvaa on muokattu.

Kovin kauan uusi tasavalta ei siis kestä, kun uusi diktaattori on jälleen vallassa (Napoleon). Viimeinen monarkki syrjäytetään vuonna 1848, jonka jälkeen Ranska on tasavalta.

(1789) Vapaus johtaa kansaa (viite) (2017-12-29)

(1789) Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus © Public Domain

1900-luvun historiaa leimaavat ensimmäinen (viite) ja toinen maailmansota (viite) sekä niitä seurannut eurooppalaisen yhteistyön aikakausi.

Kirjoitushetkellä Ranskan suurvalta-asema on paalutettu YK:n turvallisuusneuvoston pysyväisjäsenyydellä neljän muun valtion kanssa (USA, Kiina, Venäjä, Iso-Britannia). Ranska on myös ydinasevaltio, kuten edellä mainittujen lisäksi ovat myös Intia, Pakistan, Pohjois-Korea ja Israel. Ranskalla on tukikohtia ympäri maailman.

Ranskan merentakaiset alueet (2018) © Hoshie

Matka

Étape I: Pariisin joulu (22-25.12.2017)

Ensimmäiset kolme päivää kierrämme jouluista Pariisia.

Pariisin metro (2017-12-23)

Pariisin metro (2017-12-23)

Pariisin alla olevissa katakombeissa on kuuden miljoonan ihmisen luut.

Katakombi (2017-12-23)

(2017-12-23)

Nykytaiteen museo Pompidou on valmistunut vuonna 1977 (viite).

Pompidou (2017-12-23)

Auto (2017-12-23)

Notre-Dame (viite) (2017-12-23)

Notre-Dame (2017-12-23)

Seine (viite) (maailmanperintökohde) (2017-12-23)

Eiffel-torni on valmistunut vuonna 1889.

Eiffel-torni (viite) (2017-12-24)

(2017-12-24)

Ah, niin itseriittoinen (2017-12-24)

(2017-12-24)

(2017-12-24)

(2017-12-24)

Riemukaari (viite) (2017-12-24)

Montmartrella on yläosattomia tanssinäytöksiä esittävä Moulin Rouge (viite) sekä Pyhän Sydämen basilika Sacré-Cœur (viite). Me valitsemme tietenkin basilikan.

Moulin Rouge -kabareen tanssinäytöksiä on esitetty vuodesta 1889 lähtien. Halvin lippu jouluaattona 250 euroa. (2017-12-23)

Pyhän Sydämen basilika (2017-12-24)

Pyhä Sydän © Public Domain

Étape II: Ensimmäinen maailmansota (25.12.2017)

Joulupäivänä otamme auton alle ja lähdemme Pariisista itään. Teemana on ensimmäinen maailmansota ja sen kaksi näyttämöä: Somme ja Verdun.

Viisi kuukautta kestäneissä Sommen taisteluissa käytetään ensimmäistä kertaa panssarivaunua ja taisteluissa kuolee yli miljoona ihmistä (1916) (viite). (2017-12-25)

Ensimmäinen panssarivaunu © Public Domain

Somme (2017-12-25) © Justus

Joulupäivä Ranskassa osoittautuu vaikeaksi päiväksi löytää ruokaa. Patonkiautomaatti on ainoa auki oleva.

Patonkiautomaatti (2017-12-25) © Justus

Pain (2017-12-25) © Justus

Belgian puolella Bouillonin kylässä saamme brittiläis-pakistanilaiselta tupakkakauppiaalta vinkin, että neljän käännöksen päässä on yökauppa. Löydämme perille. Turbaanipäinen myyjä, joka taitaa asua kaupassa, vaikuttaa silminnähden tyytyväiseltä, kun nälkäisinä kahmimme kaljaa ja kuivakakkuja Marlboro-laatikon täyteen.

Marlboro-laatikko (2017-12-25)

Luxemburg (maailmanperintökohde) (2017-12-25) © Justus

Yökaupan jälkeen löydämme vielä pita-kebabbilan, joten varsinaisesti meillä ei ole enää nälkä, kun iltamyöhällä pääsemme perille sovittuun osoitteeseen Verdunin kylään.

Majapaikassa on tarjolla suvun joulupöytä. Yksi suvun jäsenistä osaa englantia yhtä paljon kuin me yhdessä ranskaa, joten hetki menee selvittää, että nilviäistä olisi tarjolla. Kahdenkymmenen etanan jälkeen saamme rapu- ja hanhenmaksaleipiä, suvun viiniä, kanaa pavuilla, juustoja sekä suklaakakkua, jonka eräs paikalla ollut neito on leiponut. Excellent löytyy sanavarastostamme ja olemme paikkamme pöydässä lunastaneet.

Kaksikymmentä etanaa (2017-12-25)

Tutkimusten mukaan laadukas mannermainen aamupala tarkoittaa vähintään viittä hilloa (viite). Proteiinia ei tarjota arvatenkaan sen vuoksi, että kanaalin toisella puolella sitä on kaksin verroin (viite). Sokeriotin. (2017-12-26)

Verdun. Ensimmäisen maailmansodan suurtaistelu (viite). (2017-12-26)

Champagne (viite) (maailmanperintökohde) (2017-12-26)

Étape III: Toinen maailmansota (26-28.12.2017)

Kolmannen etapin pääteema on toinen maailmansota, joten nyt suuntaamme Pariisista länteen. Ensin kuitenkin tarkistamme itäpariisilaisen Noisy-le-Grandin kaupunginosan.

Espaces d'Abraxas (rak. 1983) (viite) (2017-12-26)

Les Arénes de Picasso (rak. 1981) (viite) (2017-12-26)

Pariisista Normandiaan on kolmen tunnin ajomatka.

Normandia (2017-12-27)

Patonki ja viisi hilloa. Sisustusvinkkinä kolme peilipalloa. (2017-12-27)

Saksalaisten rakentamia tykkipaikkoja Normandian rannikolla (Longues-sur-Mer) (viite) (2017-12-27)

Liittoutuneet nousivat maihin Omaha Beachilta vuonna 1944 (viite). (2017-12-27)

Omaha Beach (1944) © Public Domain

Omaha Beach (2017-12-27)

Toisen maailmansodan panssarivaunut: (vasemmalta) M4 Sherman (viite) ja M10 Wolverine (viite)

Mont Saint-Michel -luostari on perustettu vuonna 966 (viite).

Mont Saint-Michel (maailmanperintökohde) (2017-12-27)

Mont Saint-Michel (2017-12-27)

Mont Saint-Michel (2017-12-27)

Étape IV: Versailles ja Fontainebleau (29-30.12.2017)

Kahden ranskalaisen sisustajamestarin, Ludvig XIV ja Napoleon I, pääteokset ovat Versailles (viite) ja Fontainebleau (viite).

Tervetuloa Versaillesin linnaan, Aurinkokuninkaan matalaan majaan (2017-12-28)

Versailles (maailmanperintökohde) (2017-12-28)

Sitten on vuorossa Napoleonin taidonnäyte.

Fontainebleau (maailmanperintökohde) (2017-12-30)

Napoleonin valtaistuin (2017-12-30)

Kaarle Suuren valtaistuin © Berthold Werner

Aurinkokuninkaan valtaistuin © Myrabella

Étape V: Pariisin uusivuosi (30.12.2017-1.1.2018)

Latinalaiskorttelissa kirjakaupan yläkerrassa sijaitseva boheemikämppämme on täynnä kirjoja ja ikkunasta loistaa Notre-Dame.

Sisustusvinkkinä satatuhatta kirjaa (2017-12-30)

Notre-Dame (2017-12-28)

Boheemit Pariisissa (2017-12-28) © Justus

Jardin du Luxembourg (2017)

Jardin du Luxembourg (1887) © Public Domain

Pariisin Panthéon (viite) (2017-12-31)

Sainte-Chapelle on rakennettu vuonna 1246 (viite). (2017-12-31)

Sainte-Chapelle (2017-12-31)

Sainte-Chapelle (2017-12-31)

Louvre on maailman suurin taidemuseo (viite). (2017-12-24)

MONA LISA. Olen valmis. (2017-12-29)

Pariisin uusivuosi (2017-12-31)

Sipulikeitto

Makkarapaketissa on mukana veitsi. (2017-12-22)

Casserole (viite) (2017-12-23)

Juustosalaatti (2017-12-23)

Gratinoitu sipulikeitto (2017-12-24)

Pippuripihvi (2017-12-24)

Äyriäislautanen (2017-12-26)

Fondue (2017-12-31)

Päivän kala (2017-12-26)

Marokko itsenäistyi Ranskasta vuonna 1956. (2017-12-27)

Loppusanat

Pakkohan se on myöntää, että Napoleonilla oli hyvä maku. Lepää rauhassa suuri sisustajamestari.

Napoleon (R.I.P.) © Hellodavey1902

Myös Kaarle Suuren hautajaisista vastanneella oli visuaalista silmää.

Kaarle Suuri (R.I.P.) © Public Domain

Sen sijaan Aurinkokuninkaan leposija ei oikein vakuuta.

Aurinkokuningas (R.I.P.) © Public Domain

Ja mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että escargot on ranskaksi etana. Ja sen, että Euroopan keisarilla on kultainen valtakunnanomena (viite).

Kultaisesta omenasta puheenollen on sitä harrastettu meilläkinpäin.

Kuusi kultaista omenaa (2005-04-15)